lauantai 27. joulukuuta 2014

Wheyhey Strawberry proteiinijäätelö

Jahas, luulin että kaupan hyllyille ei mahtuisi enää yhtään uutta proteiinituotetta, mutta olin väärässä. Proteiinirahkojen, -patukoiden, ynnä muiden välttämättömyyksien rinnalle on kehitetty proteiinijäätelö. Makuja on kolme: vanilja, mansikka ja suklaa. Ehdin jo mielessäni tuomita tämän vuoden turhakkeeksi, kunnes huomaan että jäätelö on sokeriton. Tämähän voi ollakin hyvä idea. Yleensä jäätelöt sisältävät ihan julmetusti sokeria, joten kaikki sokerittomat vaihtoehdot ovat tervetulleita. Valitsen testiin mansikanmakuisen jäätelön.

Mansikanmakuista jäätelöä. Makeutettu ksylitolilla, sopii diabeetikoille. Purkki sisältää 22,9 g proteiinia.

Jäätelöä: 1,5 dl.
Valmistusmaa: Iso-Britannia
Hinta: Ai niin, heitin kuitin jo menemään.
Testitilanne: Yksin kotona. Ei oikeastaan tee mieli jäätelöä, mutta syön silti.

Tuomio: Mautonta kumijäätelöä.
  • Tuotetta markkinoidaan kovin terveellisenä ja kasvisruokavalioon sopivana, joten minusta epäekologinen muovikansi ja -lusikka eivät sovi kovin hyvin tuotteen imagoon. Wheyhey olisi voinut matkia puisia Ben & Jerry's -jäätelöissä olevia lusikoita.
  • Jäätelön väri on ihan nätti, muistuttaa paljon vispipuuroa.
  • Koostumus on omituista. Jotenkin kumimaisempaa kuin normijäätelö. Jäätelö ei veny niinkuin purukumi, mutta sitä täytyy pureskella. Ei voi vain nuolaista ja nautiskella.
  • Ei kyllä maistu miltään. No ehkä vähän keinotekoiselta mansikalta, niinkuin halpa mansikkajogurtti.
  • Onhan tämä normijäätelöä terveellisempää, mutta mieluummin syön herkullista epäterveellistä jäätelöä kuin tätä.
  • En suosittele.
Arvosana: 2 (asteikolla 1-10)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti