torstai 31. joulukuuta 2015

Aino Samettinen Nougat

Olen viettämässä joulua vanhempieni luona ja pakastimeen on ostettu Ainon nougat-jäätelöä. Pakkohan sitä on maistaa, vaikka vatsa on jo ennestään ihan tarpeeksi täynnä. Joulu ja syöminen nyt vaan kuuluvat yhteen.

Pakkaus on ihanan herkullisen näköinen. Nougat ei kuitenkaan kuulu suosikkeihini, en pidä edes Maraboun nougat-suklaakonvehdeista tai -patukasta. Koitan siis pitää odotukset maltillisina, vaikka pakkaus saakin toiveet heräämään. Jospa Ainon valmistama nougat olisikin hyvää?

Nouganmakuista (pari kirjainta on jäänyt puuttumaan) kermajäätelöä ja vaniljakermajäätelöä, nougatkastiketta ja mantelikrokanttia.

Jäätelöä: 9 dl
Valmistusmaa: Suomi
Hinta: Ei tietoa, yleensä taitaa olla 4 - 5 €.
Testitilanne: Jouluaattoilta, olen viettänyt jo muutaman ihanan tunnin selälläni sohvalla, toimien kissan makuualustana. Jäätelöpaussin jälkeen jatkamme siitä mihin jäimme.


 Tuomio: Nougatin ystäville oiva valinta.

  • Oijoi, näyttääpä runsaalta ja hyvältä, paljon eri aineksia. Ulkonäkö on ainakin kohdillaan, sekä pakkauksessa että itse jäätelössä.
  • Nougatkastike on jähmettynyt reunoille niin, että luulen ensin kyseessä olevan suklaapaloja.
  • Jäätelön seassa näyttää olevan myös notkeampaa kastiketta.
  • Nougatkastike on melkoisen makeaa, muilta osin jäätelö saa plussaa siitä, ettei ole liian makea.
  • Mantelikrokantit ovat paras osuus, niitä voisi olla paljon enemmänkin. Nyt krokantteja on vain vähän ripautettu pinnalle. 
  • Tykkään koostumuksesta, eri elementtejä on sopivasti mukana. Oikein onnistunut tuote siinä suhteessa.
  • Kun en nougatin mausta pidä, en tällekään hirveästi lämpene. Sinällään jäätelössä ei kuitenkaan ole suurempaa vikaa. Kahvipöytään tai jälkiruoaksi aivan käypää tavaraa.
  • Itselleni päällimmäiseksi fiilikseksi jäi "no jaa", mutta suosittelen nougatin ystäville.
Arvosana: 5 (asteikolla 1 -10)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti