perjantai 24. heinäkuuta 2015

Fazer Pätkis

Olen taas kesän mittaan päässyt, tai paremminkin joutunut, tuuraamaan jäätelöiden hyllyttäjää. Työ on kylmää ja raskasta, en tykkää siitä lainkaan. Mutta koska olen hyvä kuluttamaan rahaa, on sitä myös jostain hankittava. Siis paksut hanskat käteen, pipo päähän ja ansioon. Työpäivän kohokohta koitti Vaasassa sijaitsevassa Kivihaan Citymarketissa, kun jäätelökuormasta tuli vastaan uunituoretta Pätkis-jäätelöä. Töistä lähtiessäni ostin tietenkin purkin mukaani. Vaikka en suuremmin edes tykkää Pätkiksestä. Harmi ettei Sususta ole tehty vielä jäätelöä. Lähiaikoina kauppoihin (ja blogiin) on kyllä tulossa muutama muu kiinnostava uutuus.

Mintunmakuista suklaakermajäätelöä ja minttusuklaanmakuista kastiketta.

Jäätelöä: 4,8 dl.
Valmistusmaa: Suomi
Hinta: 4,99 € CM.
Testitilanne: Viikko on ollut lievästi sanottuna hanurista. Olen jo tiistaina päättänyt, että jos perjantaihin asti selviän, niin sitten syön jotain ökyjäätelöä. Nyt se hetki koittaa, wuhuu. Kotiin Vareksen ja jäätelön ääreen, vanha tuttu kuvio.

Tuomio: Suklaajäätelöä.
  • Ei tuoksu yhtään Pätkikselle.
  • Pehmeää on kyllä, niin kuin pitääkin.
  • Suklaajäätelö maistuu kohtuulliselle. Jonkin verran teollinen maku, muuten ok. Ei liian tummaa.
  • Täytyy vaan ihmetellä missä mintun tai Pätkiksen maku on? Tämän pitäisi olla mintunmakuista suklaajäätelöä, mutta tämä on ihan vaan suklaanmakuista suklaajäätelöä.
  • Minttusuklaakastike on oikeastaan suklaalastuja. Lastut maistuvat ehkä aavistuksen mintulle, mutta tosi vähän. 
  • Kastike/lastut on pyörteenä jäätelön seassa, näyttää kivalta. 
  • Onko jäätelö Pätkis-jäätelöä, kun purkin kyljessä lukee Pätkis? Vaikka se ei maistu siltä? Jään pohtimaan tätä.
  • En osta toiste.
Arvosana: 3 (asteikolla 1-10)

2 kommenttia:

  1. Itse maistoin tuota tänään ensimmäistä kertaa ja omasta mielestä siinä maistui se Pätkiskin. Täällä sitä vaan ei löytynyt Sittarista ja luulin, ettei oo vielä koko kaupungissa. Tänään kuitenkin mies oli löytänyt sitä K-kaupasta eli kaupungin lähes pienimmästä kaupasta. Joskus näköjään kannattaa kiertää ensin noi pienemmät kaupat ja mennä sitten vasta isompiin.

    VastaaPoista
  2. Hyvä että jäde löytyi! Saattaa olla että lenssu oli vienyt parhaan terän makuaististani, kun en saanut tuosta mitään makua irti. :)

    VastaaPoista