sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Ben & Jerry's Greek Style Frozen Yogurt Blueberry Cheesecake

Onni on oma takapiha! Parasta terapiaa on, kun saa töistä kotiuduttuaan laittaa tuulihousut ja kumpparit jalkaan ja mennä haravoimaan lehtiä. Pää nollaantuu ja sielu lepää.
Vihdoinkin löydän uutta Ben & Jerry's -mustikkajäätelöä eräästä K-Supermarketista. Luulin jo ettei sitä tule näille leveysasteille ollenkaan.

Kermajäätelöä ja kreikkalaistyylistä jogurttia, sekä keksi- ja mustikkapyörteitä. 

Jäätelöä: 5 dl
Valmistusmaa: Alankomaat
Hinta: Kuusi euroa ja risat, muistaakseni.
Testitilanne: Sunnuntai-ilta uudessa kodissa. Viikonloppu on mennyt jälleen kuin huomaamatta ohi, en odota maanantai-aamua kovinkaan suurella innolla. Pidän luovan tauon kääntämisestä ja suuntaan pakastimelle.

Uusi ruokapöytä, uudet Vallila/Fazer- tabletit, uusi jäätelökauha ja itsetehty mustikkapiirakka, näiden äärellä viihtyisi pidempäänkin. Ja kyllä, olen syönyt puolet piirakasta ihan yksin.
Tuomio: Ei hassumpaa.
  • Keksi on hyvää. Harmi että sitä näyttää olevan mukana niin vähän. 
  • Ben & Jerry's Strawberry Shortcake -jäätelössä en pitänyt keksistä yhtään, ja tässä se on paras osuus. Joko kyseessä on eri keksi, tai ailahtelevan mieleni johdosta se vain maistuu tänään paljon paremmalta kuin tuolloin.
  • Yllä mainittua mansikkajäätelöä moitin kovaksi, mutta tässä ei ole sitä ongelmaa.
  • Mustikka ei maistu hirmuisen keinotekoiselle, mutta on tosi makeaa. Veikkaan ettei ole lähimetsästä poimittu tämä marja.
  • Jogurtin mukanaoloa ei maussa suuremmin huomaa. Koostumus tosin näyttää hieman siltä, kuin jäätelö olisi kerran sulanut ja jäätynyt uudelleen, luulisin että ulkonäkö johtuu jogurtista. Ei ole niin sileän tasaista kuin normikermajäätelö.
  • Olen suuri juustokakun ystävä, joten harmi ettei tässä ole juustokakkua kuin nimessä. Kiva kuitenkin, että keksi edes tuo mieleen juustokakkupohjan. 
  • Kokonaisuutena aivan käypää jäätelöä. Ei mitään suurta herkkua, mutta sen verran maistuvaa, ettei purkki kauaa vanhene pakkasessa. 
  • Sopisi kesäjäätelöksi ja kahvin seuraksi.
Arvosana: 6 (asteikolla 1-10)

1 kommentti:

  1. En tykkää näistä Frozeneista joten en ajatellut maistaa tätä. Saisi olla enemmän keksiä ja sattumaa. Onneksi on muita hyviä B&J makuja :)

    VastaaPoista