sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Fazer Tyrkisk Peber


Turkinpippuri oli varsinkin nuorempana yksi lempikarkeistani. Pidän yhä edelleen sen voimakkaasta mausta, mutta nykyään en osta oikeastaan koskaan kovia karkkeja, vaan perus-turkinpippureiden sijaan ostan pehmeämpiä Firewoodeja. Turkinpippuri-puikkoja on ollut aikaisemmin myynnissä ainoastaan 14 kpl monipakkauksissa, nyt niitä saa myös yksittäin. En ole ikinä raaskinut ostaa monipakkausta, joten odotan kovasti pääseväni vihdoin maistamaan Tyrkisk Peber -jäätelöä.

Vaniljakermajäätelöä ja salmiakkilakritsitäytettä sekä lakritsikuorrutetta ja Tyrkisk Peber -rouhetta.

Jäätelöä: 0,6 dl
Valmistusmaa: Suomi
Hinta: 0,85 €. Koskahan viimeksi olisin ostanut näin edullisen jäätelön?
Testitilanne: Lauantai-iltapäivä, olen syönyt tänään jo yhden uutuusjäätelön, Hurmaava Mango -pikarin. Tämä puikko on kuitenkin niin pieni, että voin hyvin syödä vielä toisen jäätelön samana päivänä. Illalla suuntaan Kauhajoelle Finlandersia katsomaan ja lopulta aikataulu meneekin niin tiukaksi, että blogin kirjoituskin jää seuraavalle päivälle. Onneksi sentään jäätelöt ehdin syödä.


Tuomio: Täyte selkeästi paras osuus.

  • Puikon rakenne on pakkauksen kuvan perusteella lupaava, pidän tällaisista Kingis-tyyppisistä jäätelöistä.
  • Kuorrute on tosi vaisua, lakritsin makua on todella miedosti.
  • Kuorrutteen seassa on turkinpippurirouhetta, mutta siitäkään ei tule yhtään makua.
  • Vaniljajäätelö ei vaikuta laadukkaalta, en uskoisi kermajäätelöksi. Onneksi sitä on puikossa näin vähän.
  • Mmm, täytteessä sen sijaan on makua yllin kyllin, ihanan tujua. Kunnon turkinpippuri-meininkiä.
  • Pöh, täyte loppuu jo puolivälissä. Mitä tämä nyt on?
  • Täyte on niin herkullista, että jos se olisi jatkunut jäätelön alaosaan asti, olisin pitänyt tästä kovasti. Nyt vaikutelma jää hieman laimeaksi. Ainekset oli vielä paljon parempaankin.
  • Edullinen hinta plussaa, minulle riittää tällainen pienempikin jäätelö.
  • Pakko ostaa vielä kevään mittaan toinen ja testata, onko siinäkin yhtä vähän täytettä kuin tässä.
Arvosana: 8 (asteikolla 1- 10)

4 kommenttia:

  1. Olen syönyt näitä pari laatikollista joten voisin kai sanoa pitäväni ;)

    VastaaPoista
  2. Minä olin tosi pettynyt tuohon vanilija osuuteen. Se on vaan ihan liian valju tuohon jäätelöön. Ei turkkareissa ole mitään valjua osuutta. Vanilia jäätelössä pitäisi olla vähintää jotain lakritsi/salmiakki kastiketta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idea! Lisäpotku ei olisi yhtään pahitteeksi.

      Poista