torstai 17. maaliskuuta 2016

Jymy Sitruuna


Jymyn uutuusmaku tälle keväälle on sitruuna. Äkkiseltään maku ei kuulosta kauhean houkuttelevalta, mutta toisaalta olen iloinen kaikista jäätelöistä, jotka eivät edusta perinteistä vanilja-mansikka-suklaa-linjaa. En siis suoralta kädeltä tyrmää sitruunajäätelöä. Vielä kun muistetaan, että myös Jymy Puolukka tuotti iloisen yllätyksen, ennakkoluuloista huolimatta. Paras Jymy-maku on mielestäni Maitokahvi.

Sitruunaluomujäätelöä.

Jäätelöä: 5 dl
Valmistusmaa: Suomi
Hinta: 6,75 € CM. Kirpaisee. Tosin Ben & Jerryt maksavat yhtä paljon, tämä on sentään kotimaista luomua.
Testitilanne: Käyn kesken päivän lenkillä ja päätän maistaa yhtä jäätelöä, ennen kuin teen ruokaa. Uutuusjäätelöitä ilmestyy nyt niin tiuhaan tahtiin, että lenkillä on todellakin syytä käydä ahkerasti. Ilokseni huomaan, että tässä on jäätelöksi aika vähän sokeria, 18 g / 100 g.


Tuomio: Raikasta ja asiallista.

  • Väri on hailea. Haalean vaaleankeltaista.
  • Jäätelö on purkissa sopivan pehmeää. Palloista tulee silti kovin epämääräisiä, jäätelö venyy ja tarttuilee kauhaan.
  • Ei oikeastaan tuoksu sitruunalta.
  • Mutta maistuu. 
  • Aika jännä maku. Ei sellainen pistävän kirpeä sitruunan perusmaku, vaan pehmeämpi. Tunnistaa kuitenkin sitruunaksi.
  • Maku on sen verran tavallisuudesta poikkeava, että jakaa varmaan mielipiteet.
  • Suuhun jää mukavan sitruunainen jälkimaku, ei liian voimakas, kuten Jymy Lakritsissa.
  • Raikas, voisi kuvitella syövänsä kesähelteellä.
  • Tällaisenaan tylsähkö, kun ei ole mitään sattumia tai toista makua mukana.
  • Esimerkiksi lakritsikastike tai keksipalat antaisivat särmää.
Arvosana: 6 (asteikolla 1 - 10)

4 kommenttia:

  1. Tykkään itse todella paljon sitruunasta. Sitruunasorbetti on aivan paras tuote. Minun pitää testata tätä jäätelöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidän peukkuja pystyssä, että tykkäisit! Mielestäni tämä on ehdottomasti tutustumisen arvoinen. :)

      Poista
  2. Oi, mahtavaa jos on kerrankin saatavilla sitruunajäätelö ilman sitä pakollista laku/salmiakkilisää :) Pakko maistella. Tosiaan niitä laku-sitruunoita on tarjolla aivan liikaa, kun haluaa vain sitruunajädeä :)

    Hauska blogi sulla ja vieläpä lemppariaiheestani - jätskistä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Jäätelötehtailijoilla ei ole helppoa, kun mielipiteitä on aina yhtä monta kuin syöjää! Mutta suosittelen tosiaan lämpimästi kokeilemaan, itselleni oli ainakin miellyttävä tuttavuus.

      Ja kiitos! :)

      Poista