sunnuntai 17. elokuuta 2014

LU Fanipala Daim

Ystäväni tarjosi minulle pussin Daim-Fanipaloja, jotka päätyvät nyt arvosteluun. Eihän nämä jäätelöä ole, mutta onneksi ikiomassa blogissa voi arvostella mitä haluaa!

Maitosuklaalla kuorrutettuja vohvelipaloja, joissa mantelikrokanttia sisältävää täytettä.

Yhdessä pakkauksessa (215 g) luvataan olevan noin 20 vohvelia. En ole laskenut.
Valmistusmaa: Ei käy pussista ilmi, enkä löydä netistä luotettavaa infoa asiasta.
Hinta: Ei aavistustakaan.
Testitilanne: Ajamme yöllä Hiekkarannan tanssilavalta kotiin. Ystäväni on ostanut meille evääksi muun muassa näitä Fanipaloja. Maistan muutaman vohvelin matkalla, ja koska saan loppupussin itselleni, jatkan maistelua seuraavana päivänä kotona. 

Tuomio: Perushyviä suklaavohveleita.
  • Olemme ystäväni kanssa samaa mieltä siitä, että jos pussissa ei lukisi Daim, niin ei kyllä osaisi sanoa että kysessä on Daim-Fanipaloja. Ei nämä oikein Daimilta maistu.
  • Hyvänmakuisia kuitenkin. Ei kauhean makeita. 
  • Kivan rapeita, rouskuvat syödessä.
  • Nämä kyllä sulavat liian helposti sormiin. Haluaisin pureskella yhden vohvelin monessa osassa, mutta sitten on jo sormet ihan suklaassa. Kun yhden vohvelin joutuu heittämään kokonaisena suuhun, tulee vohveleita syötyä helposti useampi. Mikä on tietysti valmistajan tarkoituskin.
  • Suosittelen kahvipöydän herkuksi.
Arvosana: 7 (asteikolla 1-10)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti