Välttämättä tänään ei tarvitsisi syödä enää jäätelöä, koska olen syönyt jo aamulla laskiaispullan ja päivällä ison pallon Aino Vadelmasuklaata. Mutta toisaalta, lavis oli eilen tosi rankka, meillä oli uusi ohjelma. Menimme jenkkaa ja polkkaa ja ties mitä, hiihtohypyillä höystettynä, niin että se kävi jo ihan tehojumpasta. Olen kyllä ihastunut lajiin sydämeni pohjasta asti! Kingiksessä on myös arvonta, jossa voi voittaa läppärin tai muita palkintoja, sen vuoksi se täytyy avata mahdollisimman pian.
Toffeekermajäätelöä, toffeenmakuista täytettä, toffeenmakuista kuorrutetta ja suklaakuorrutteisia crispejä.
Jäätelöä: 0,78 dl.
Valmistusmaa: Suomi.
Hinta: 1 €, CM. Onpa kiva ostaa pitkästä aikaa näin edullinen jäätelö.
Testitilanne: Tulen kaupasta kotiin ja tuumin, että parasta syödä jäätelö heti, niin saan kirjoittaa siitä, eikä minun tarvitse imuroida tai tehdä koulutehtäviä. Ja näen, mitä voitin arvonnassa.
Tuomio: Makeaa, keinotekoista ja töpäkkää.
- Ahaa, arvonta on päättynyt jo viime vuoden elokuussa. Kyllähän sitä voi käärepaperissa silti vielä mainostaa, puolen vuoden jälkeen.
- Kuorrutteella ei ole ainakaan mitään tekemistä oikean toffeen kanssa. Niin keinotekoinen maku kuin olla voi.
- Kuorrute on niin makeaa ja äitelää, että sen alla olevan toffeejäätelön mausta on hankala sanoa mitään. Peittyy täysin kuorrutteen maun alle.
- Jäätelön seassa olevat crispit sen sijaan erottuvat, ja vieläpä edukseen. Ne ovat selkeästi parasta koko jäätelössä. Tällaisia hippuja voisi laittaa vaikka jokaiseen jäätelöön. Tuovat kivasti pureskeltavaa ja vielä maistuvat hyviltä.
- Yleensä Kingiksen paras osuus on puikon ympäriltä löytyvä sydän, mutta nyt en odota sitä lainkaan innokkaasti. Tässä on ollut jo ihan tarpeeksi toffeenmakuista syötävää ilman sitäkin.
- Sydän tulee väistämättä vastaan. En olisi uskonut että näin voi käydä, mutta täyte on vielä ällömakeampaa kuin kuorrute. Aivan kuin voita söisi.
- Jostain syystä sinnittelen ja syön koko puikon. Nyt siirryn loppuillaksi vesihanan läheisyyteen, jano on taattu.
Arvosana: 2,5 (asteikolla 1 - 10)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti